Vastaa opetus- ja kulttuuriministeriön kyselyyn koronan vaikutuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut verkkokyselyn, jolla kerätään tietoa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikutuksista taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimintaan ja talouteen. Kysely on suunnattu näillä aloilla toimiville yhteisöille ja henkilöille ja siihen voi vastata 1.2.2021 saakka.

Kysely koskee tietoja koronan vaikutuksista vuonna 2020 sekä arviota koronan vaikutuksista vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.

Kysely on jatkoa opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä 2020 tekemille kyselyille Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalle ja Koronapandemian vaikutukset kuntien kulttuuritoimintaan. Toisin kuin näissä aiemmissa kyselyissä kysymykset kohdistuvat myös tekijänoikeustuloon.

Organisaatiot vastaavat yhdellä organisaation edustajan lähettämällä vastauksella. Henkilöt vastaavat oman toimintansa osalta.

Ministeriö kerää tietoja koronan vaikutuksista ajantasaisen tilannekuvan ylläpitämiseksi sekä toimenpiteiden suunnittelun tueksi. Music Finland saa musiikin alan vastaukset myös omaan käyttöönsä. Tuloksista julkaistaan kooste verkossa.

Vastaa kyselyyn tästä: Kysely koronan vaikutuksista (Webropol)

Voit myös ensin tutustua kyselyn tulostettavaan versioon tässä: kyselyn pdf

Lisätietoja:

-Kulttuuriasiainneuvos Tapani Sainio (opetus- ja -kulttuuriministeriö), 0295 330 336

-Tutkimuspäällikkö Merja Hottinen (Music Finland), 050-3477549