Kansainvälistymisen tukia jaettiin kevään hakukierroksella 18 musiikkialan toimijalle

Music Finlandin myöntämien live-, teosvienti- ja näkyvyystukien huhtikuun 2022 kierroksen päätökset on nyt julkistettu. Hakukierroksella tukia jaettiin 18 eri musiikkialan toimijalle.

Tukia myönnettiin kaikkiaan 30 408 euroa ja tuensaajia oli 18. Päätökset tuensaajista on tehnyt Music Finlandin hallituksen asettama riippumaton valitsijatyöryhmä. Tuilla pyritään edistämään musiikintekijöiden ja artistien sekä heitä edustavien yritysten kansainvälistymistä.

Live-tukea myönnettiin seitsemälle yritykselle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa live-tukea myönnettiin kaikkiaan 16 600 euron edestä seitsemälle eri yritykselle. Hakemuksia tuli 10 kappaletta. Music Finlandin live-tuella tuetaan kiertueita, showcase-esiintymisiä ja muita yksittäisiä live-esiintymisiä, jotka ovat artistin tai yhtyeen kansainvälisen uran kehittymisen kannalta merkittäviä.

Live-tuen saajat:

  • Boogieman Management Oy – Temple Balls
    Temple Balls -yhtyeen Sign in the Nothern Sky -Euroopan kiertue 11.5.–1.6.2022
    Tuen määrä: 2 500,00€
  • Brothers Incorporated Oy – Von Hertzen Brothers
    Von Hertzen Brothers -yhtyeen Iso-Britannian kiertue 11.–20.5.2022
    Tuen määrä: 5 000,00€
  • Kardemimmit Oy – Kardemimmit
    Kardemimmien 2022 USA:n kiertueen viisumi- ja verotussopimuskulut
    Tuen määrä: 2 100,00€
  • Oy Stellarec Ltd – Planet Case
    Planet Case -yhtyeen showcase-matka Future Echoes -festivaaliin Ruotsiin 16.–18.2.2022
    Tuen määrä: 500,00€
  • Moon Shot Music Oy – Moon Shot
    Moon Shot-yhtyeen Euroopan kiertue Danko Jonesin lämmittelijänä 22.5–7.6.2022
    Tuen määrä: 5 000,00€
  • Rajamaa Oy – Riku Rajamaa
    Riku Rajamaa soolokiertue Saksassa 28.3.–2.4.2022
    Tuen määrä: 500,00€
  • Musiikkisato Oy – Tomi Salesvuo East Funk Attack
    Tomi Salesvuo East Funk Attack -yhtyeen Nothing´s Enough -albumin julkaisukiertue Saksassa 28.3.–3.4.2022
    Tuen määrä: 1 000,00€

Teosvientitukea myönnettiin kolmelle yritykselle ja viidelle yksityishenkilölle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa teosvientitukea myönnettiin kaikkiaan 9 408 euron edestä kolmelle yritykselle ja viidelle yksityishenkilölle. Hakemuksia tuli 11 kappaletta. Teosvientituella kannustetaan musiikintekijöitä ja kustantajia toteuttamaan erilaisia teosvientihankkeita, kuten co-write- ja tapaamismatkoja tai säveltäjän verkostoitumismatkoja omien teostensa kantaesityksiin.

Teosvientituen saajat:

  • Ari Romppanen
    Säveltäjä Ari Romppasen matka teoksensa kantaesitykseen Wienissä 10.-12.5.2022
    Tuen määrä: 333,00€
  • Henrik Tala
    Henrik Talan biisinkirjoitusreissut Norjaan ja Tsekkiin 13–21.9.2021, 21.–24.10.2021 ja 14.–15.11.2021
    Tuen määrä: 350,00€
  • Joel Järventausta
    Joel Järventaustan matka orkesteriteoksen kantaesitykseen Lontoossa ja Hampurissa 3.–4.4.2022
    Tuen määrä: 525,00€
  • Lauri Mäntynen
    Lauri Mäntynen -biisileirien järjestäminen, verkostoituminen ja studion rakentaminen Berliinissä 1.1.2022 – 30.6.2022
    Tuen määrä: 2 000,00€
  • Skär Entertainment Oy - Lxandra
    Lxandran ja edustajan co-write- ja verkostoitumismatka Los Angelesiin 17.4.–1.5.2022
    Tuen määrä: 1 000,00€
  • The Fried Music Oy
    The Fried Musicin ESC 2023 Song Camp Helsingissä 17.–18.5.2022
    Tuen määrä: 4 000,00€
  • Tomi Räisänen
    Säveltäjä Tomi Räisäsen kantaesitysmatka Hiroshimaan 16.–30.5.2022
    Tuen määrä: 700,00€
  • Young ‘n’ Restless Productions – Santa Cruz
    Santa Cruzin co-write- ja verkostoitumismatka USA:han 15.-24.1.2022 ja 2.-8.3.2022
    Tuen määrä: 500,00€

Näkyvyystukea myönnettiin kahdelle yritykselle ja yhdelle yksityishenkilölle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa näkyvyystukea myönnettiin kaikkiaan 4 400,00 euron edestä kahdelle eri yritykselle ja yhdelle yksityishenkilölle. Hakemuksia tuli 14 kappaletta. Näkyvyystuella pyritään edistämään suomalaisen musiikin kansainvälisen näkyvyyden kasvua ja tuki kohdistuu julkaisujen ja teosten ympärillä toteutettaviin näkyvyyden kasvuun tähtääviin viestinnän ja promootion toimenpiteisiin.

Näkyvyystuen saajat:

  • Insomniac Oy – Poets of the Fall
    Poets of the Fall -yhtyeen Ghostlight-levyn markkinointi 15.3.–31.5.2022
    Tuen määrä: 3 000,00€
  • Petri Kumela
    Petri Kumelan promootio Classical:NEXT -tapahtumassa 17.–20.5.2022
    Tuen määrä: 700,00€
  • Rony Vartio – Rony Rex
    Rony Rexin kansainvälinen striimipromootio 11.3.–31.5.2022
    Tuen määrä: 700,00€