Lenita Toivakka Music Finlandin hallituksen jäseneksi

Music Finlandin hallituksessa on aloittanut ensimmäistä kertaa sen jäsenjärjestöjen ulkopuolinen jäsen. Uudeksi hallitusjäseneksemme astui kesäkuussa ulkomaankaupan ja liiketoiminnan kehittämisen konkari Lenita Toivakka.

Lenita Toivakka on entinen kansanedustaja vuosilta 2007–2019 sekä toiminut myös ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä (2014–2015) ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä (2015–2016). Vuoden 2020 alusta hän on toiminut YK:n alaisuudessa toimivan Global Compact Suomen pääsihteerinä.

Music Finlandin hallituksen jäsenenä Lenita Toivakka toimii yhdessä jäsenjärjestöjemme edustajien kanssa (katso Music Finlandin hallituksen tämänhetkinen kokoonpano täältä). Toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö on tyytyväinen saadessaan Toivakan kaltaisen kokeneen asiantuntijan mukaan hallituksen toimintaan.

”Tällaisessa murroskohdassa musiikkijärjestöjen on avauduttava laajemmin yhteiskuntaan, tehtäväksi näkyväksi musiikkialan ja -viennin potentiaalia. Samalla meidän on kuunneltava laajemmin asiantuntijoita yhteiskunnan eri sektoreilta ja pyrittävä tätä kautta kasvattamaan sekä osaamistamme että verkostojamme”, kertoo Kaisa Rönkkö.

”Minulla on ollut ilo käydä Lenitan kanssa keskusteluja liiketoiminnan kehittämisestä, musiikkiviennin asemoinnista osaksi kokonaisvientiä sekä myös vaikuttajaviestinnästä. Music Finlandin uuden strategian yksi painopiste on musiikkialan arvon laaja monialainen hyödyntäminen – on upeaa saada Lenita mukaan toimintaamme ja hänen laaja-alainen näkemyksensä käyttöömme”, Rönkkö lisää.

Lenita Toivakka toivoo myös tuovansa tärkeää osaamista Music Finlandin hallitukseen.

”Suurimmalle osalle ihmisiä musiikki on iloa, nautintoa ja kulttuuria, mutta se on myös tekijöitä, yrittäjiä, ammatteja, työpaikkoja, suuria haasteita ja mahdollisuuksia. Musiikkibisnes on myös kansainvälistä yritystoimintaa ja suuria vientimahdollisuuksia. Intohimon lisäksi tarvitsemme selkeitä rakenteita ja hyvää lainsäädäntöä. Jos vaan voin auttaa avaamaan ovia suomalaiselle musiikille, teen sen suurella ylpeydellä”, Toivakka kommentoi hallitusjäsenyyttään.