Fast Track -musiikkivientiohjelmaan seitsemän yritystä – myös muita tukia on jaettu

Music Finlandin Fast Track -vientiohjelmaan valitut hankkeet on päätetty: seuraavalle vuodelle ohjelmaan osallistuu seitsemän vientiyritystä. Lisäksi Music Finland on jakanut näkyvyys-, live- ja teosvientitukea elo- ja lokakuun hakukierroksilla yli 40 tuhannen euron edestä.

Fast Track -musiikkivientiohjelmaan valittiin seitsemän yritystä ja niille myönnettiin kaikkiaan 190 000 euroa tukea. Tuilla pyritään edistämään kansainvälisten läpimurtojen syntymistä. Ohjelmaan haki kaikkiaan 18 yritystä, joiden joukosta lopullisen valinnan tuensaajista teki Music Finlandin hallituksen asettama riippumaton työryhmä, johon kuuluivat Pekka Lehti, Maija Kuusi, Tiina Vihtkari, Antti Kotilainen, Kari Hynninen, Jari Muikku, Tuomo Tähtinen, Riku Mattila ja Kaisa Rönkkö.

Lisäksi näkyvyys-, live- ja teosvientitukea myönnettiin elo- ja lokakuussa yhteensä 44680 euroa 24 eri hankkeelle.

Fast Track -musiikkivientiohjelmaan valittiin seitsemän yritystä

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Fast Track –musiikkivientiohjelman tukea myönnettiin kaikkiaan 190 000 euron edestä seitsemälle musiikkialan yritykselle.

Fast Track -musiikkivientiohjelma on kehitetty vuonna 2017 tukemaan merkittävien kansainvälisten läpimurtojen syntymistä. Ohjelmaan valittu hanke voi olla esimerkiksi suomalaisen artistin tai tekijän kansainvälistyminen tai jokin merkittävä strateginen vientipanostus, kuten avaus uusille markkinoille. Ohjelmaan valittavien yritysten tulee olla sitoutuneita vientitoimintaan ja niillä pitää olla taloudellisesti hyvät edellytykset toteuttaa hanke. Ohjelmaan valitaan hankkeita kerran vuodessa.

Fast Track -musiikkivientiohjelmaan valitut yritykset:

  • Elements Music Oy
    Elements Music Oy:n ja sen edustamien tekijöiden vienti GSA-alueelle
    Tuen määrä: 25 000€
  • Grey Beard Oy – Lost Society
    Lost Society –yhtyeen kansainvälisen uran rakentaminen ja jatkokehitys
    Tuen määrä: 31 000€
  • Nordic Music Partners Oy
    Nordic Music Partners Oy:n ja sen edustamien tekijöiden kansainvälistyminen
    Tuen määrä: 25 000€
  • Oy Svart Musik Ab
    Svart Recordsin kansainvälisten julkaisujen edistäminen
    Tuen määrä: 30 000€
  • Blue Buddha Management Ltd – Steve ’n’ Seagulls
    Steve ‘n’ Seagulls -yhtyeen oman materiaalin sekä markkina-alueen vahvistaminen ja levittäminen
    Tuen määrä: 30 000€
  • Ranka Kustannus Oy
    Ranka Kustannuksen prioriteettiartistien vientiprojekti “Rags to Niches”
    Tuen määrä: 24 000€
  • Warner Music Finland Oy
    Warner Music Finlandin vientiartistien ja HMC Publishingin tekijöiden viennin kehittäminen
    Tuen määrä: 25 000€

Fast Track -ohjelman rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Musiikin edistämissäätiö. . Keskusteluissa ja päätöksenteossa noudatettiin tiukkaa jääviyskäytäntöä.

Näkyvyys-, live- ja teosvientitukea jaettiin syksyn kierroksilla yli 40 000 euron edestä

Music Finlandin jakamia ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamia näkyvyys-, live- ja teosvientitukia myönnettiin kaikkiaan 44 680 euron edestä yhteensä 24 yrityksen, artistin tai tekijän hankkeelle.

Näkyvyystuen saajat:

  • Johanna Juhola – Johanna Juhola Conversations with Everyday Ensemble ja Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola – 1200,00€
  • Agent Korppi – Oranssi Pazuzu – 2000,00€
  • Blue Buddha Management LTD – Steve ’n’ Seagulls – 2500,00€
  • Bluesland Productions Oy – Erja Lyytinen – 3000,00€
  • Brother Firetribe Oy – Brother Firetribe – 2000,00€
  • Playground Music Oy – The Holy – 2000,00€
  • Synabasso Oy – The Holy – 1000,00€
  • VILD Music Oy – Jesse Markin – 4000,00€
  • Aino Peltomaa – Ensemble Gamut! – 1500,00€
  • Anssi Neuvonen – NEØV – 1500,00€
  • Jani Oikarinen – Janji – 700,00€
  • Tuomo Prättälä – Tuomo – 2000,00€
  • 11 ONES Oy Ltd – Jori Sjöroos – 2500,00€
  • Astra Music Oy – Kalima-Reiersrud – 1000,00
  • Blue Buddha Ltd – Steve ’n’ Seagulls – 2000,00
  • Frigg Oy – Frigg – 2000,00€
  • Minnamurra Music Management & Agency – Helsinki-Cotonou Ensemble – 1500,00€
  • Minnamurra Music Management & Agency – Elifantree – 1500,00€
  • Sonic Peace Oy – IRENE – 1000,00€

Live-tuen saajat:

  • Synabasso Oy – The Holy – 2200,00€
  • Helsingin Barokkiorkesterin kannatusyhdistys ry – Helsingin Barokkiorkesteri – 2000,00€
  • Ginger Vine Management – Shiraz Lane – 4000,00€

Teosvientituen saajat:

  • Fennica Gehrman Oy – Matthew Whittall – 395,00€
  • Henrik Tala – 580,00€
  • Olli Kortekangas – 1000,00€